Kettukivenmummo on kotona, tuasiisa. Leikkaus sujui hyvin ja toipuminen, ainakin tähän saakka, ilman ongelmia. Enimmäkseen pötkötellessä meni tämä päivä. Siinähän sitä oli aikaa ajatella ja nähdä unia. Nyt on turha kiirehtiä, on edettävä lyhyin ja hyvin pehmein syöksyin, mutta tuleen, siis paikoilleen, ei passaa jäädä makoilemaan tälläkään kertaa. Käväistiinhän me pikapikaa kirkolla hakemassa apteekista niitä "siripiriä ja amarylliksiä", puoli kassillista vain tällä kertaa, niitä joita mummot ja ja vähän nuoremmatkin tarvitsevat, että sydän lyö ja veri kiertää. Samalla piipahdettiin Puotiin rupattelemaan. Pappa hörppäsi pullakahvit ja minä kituilin kuivin suin. Olipa kiva nähdä tuttuja pitkästä aikaa. Terveiset vaan sinne kunnan toiselle laidalle. Tulukeehan käymään:)
Sen voin kyllä jo nyt sanoa, että ruokamenot tulee puolittumaan meidän pienessä perheessä. Nyt se lkaa se meidän rikastuminen, viimeinkin! Jos mummon mahaan mahtuu puol desiä kerrallaan, ja sekin annos 6-7 kertaa päivässä, niin ei siihen ruokaan enää satasia mene. Ei tuo pappakaan jaksa mahottomia syödä, vaikka hyvä syömänen se on aina ollut.
Rannat kuhisee haukia. Katiskat on jo järvessä ja haukea on maisteltu ja kohta savulahnaa ja kutuahventa. Peipposet laulavat, kaikki lintupöntötkin on jo varattu. Siksipä pappa nikkaroitsi vielä muutaman pöntön kirjosieppoja varten. Ne ovat mitä parhaimpia paarman- ja hyttysten metsäsätäjiä. Vakuutteli, ettei tällä kertaa tee pönttöjä omasta päästään . . .
Huomenna on taas uusi päivä ja uudet suunnitelmat. Saattaa olla, että kaivan värit esille ja annan siveltimen kulkea. Velipojalla on juhlapäivä, hän nääs pääsee ripille. Sanoisinko, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan, kun ihminen on sentään jo seitsemännellä kymmentä. Hänelle toivon rohkeutta ja voimia kohdata jokainen elonpäivä ja tietenkin toivon, että hän saisi kokea vielä monia ilon- ja onnenhetkiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti