Kertoisinko teille kyläläisistä, jotka asuivat kotikylillä vuosikymmeniä sitten?En tuntenut heitä henkilökohtaisesti. Jonkun tiesin nimeltä, mutta tarinoita olen kuullut siitäkin edestä. Jokainen heistä herätti huomiota elinaikanaan, joskus hyvässä, joskus pahassa. Joka tapauksessa heidän edesottamuksiaan ihmeteltiin ja päiviteltiin ja kerrottiin taloissa ja mökeissä.
He siirtyivät yksi toisensä jälkeen taivaallisille kyläpoluille, mutta heistä kertovat tarinat jäivät elävöittämään kylien kulttuuriperintöä. Suusta suuhun kulkiessaan tarinat saivat vuosien mittaan oman lisävärinsä, jopa lisäjuonensakin. On siis aivan lukijan hallussa mitä uskoo, jos uskoo lainkaan. Ehkä tarinan tarkoitus onkin olla vain tarina.
Monet kylien persoonista sai myös oman liikanimen. Kun esimerkiksi Kutvosen Paavo (ei ole näiltä kyliltä) vain kerran elämänsä aikana pieraisi väärässä paikassa ja väärässä seurassa, oli hän lopun ikäänsä Pruut-Kutvonen. Eräs mies palellutti kätensä ja joitakin sormia jouduttiin ambutoimaan, siispä hänestä tuli Näpitön. Toinen taasen puhua pulputti kylätiellä kulkiessaan ja sai liikanimen Putput-Janne.
Kerron teille tänään Toivosta, jota kylän nuoriso nimitti joskus Turha-Topiksi. Jos tarvittiin kyytiä kirkolle tai lähikaupunkiin, niin silloin saatettiin kutsua Toivo avuksi. Toivo nääs ajoi taksia. Pirssiksi kai sitä siihen aikaan sanottiin. Toivo, Topi oli äärimmäisen varovainen liikenteessä. Kerrotaan, että hän saattoi pysäyttää autonsa ennen mutkaa ja kävelleen sitten kurkistamaan oliko mutkan takana vastaantulijoita. Toivo jatkoi vasta sitten, jos tie oli selvä, ja usein aivan keskellä tietä ajaen.
Kerran sukulaisperhe lähti kaupunkiin jouluostoksille. Aamulla heti navettatöiden jälkeen isäntä ja emäntä asettautuivat Topin pirssin kyytiin. Matka taittui kovin hitaasti. Tie oli tosin siihen aikaan mutkainen ja kuoppainen, mutta joutuisammat ajoivat kuitenkiin kaupunkiin jopa tunnissa tai parissa. Topi oli kuitenkin toista maata, oikein varovaisuuden perikuva. Topin kyydissä kilometripylväät eivät suinkaan vilisseet silmissä. Topi ajoi varman päälle. Loivassa ylämäessä mopokin ohitti Topin pirssin. Topi vain tuumasi, että ohoh, onpa siinä hurjastelija!
Tuntien kuluttua oltiin kuin oltiinkin jo melkein kaupungissa. Kelloa vilkuilevat kyytiläiset huolestuivat, että mitenkähän tällä vauhdilla joudutaan kotiin iltalypsylle. Niinpä Leväsen kohdalla auton nokka käännettiin paluumatkalle ja jouluostokset jäivät sillä reissulla tekemättä. Toisaalta säästyihän siinä rahaa, sillä Topi ei pitänyt korkeita taksoja, eikä taksamittari suinkaan raksuttanut. "Jos kympin annat eli vitosen", oli Topin kyytimaksu.
Olen kuullut siitäkin tarinan, kun Topi ei halunnut peruuttaa pirssillään, kapealla tiellä ei varsinkaan. Kyytiläinen oli unohtanut tärkeät paperinsa kotiin ja pyysi Topia perruuttammaan takas pihhaa, nii hän käyp koppoomassa paperit kammarin piirongin piältä. Topi ei peruuttanut, tokaisi vain, että niskat on kippeenä. Kyytiläinen joutui sitten kävellen hakemaan kotiinsa unohtuneet paperit.
Tämä tällä kertaa. Jatkan tuasiisa toisena päivänä näitä tarinoita, joita olen kyliltä kuullut. Olokeeha immeisiks:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti