Hauska juttu vuosien takaa

Eilen aamupäivällä tuli idea ja niin sitä mentiin. Me ei hirveen kauan jäädä pohtimaan, jos jotain meinataan. Autoon vaan ja nokka kohti Valamoa ja sieltä vielä Kolille. Siellä oli tarkoitus treffata siskoa ja sen miestä. Niin kuin sitten tehtiinkin!

No, arvatkaapas mikä muistui mieleen siellä Valamossa? Tämä tapahtuma, josta nyt kerron, sattui ehkä 20 vuotta sitten tai jotain sinne päin. Menimme, pappa ja minä, tutustumaan luostariin ja taisi olla peräti ensimmäinen kerta. Auto parkkeerattiin tietenkin parkkipaikalle. Auton merkkiä en enää muista, mutta punainen se oli. Väri onkin melkein yhtä tärkeä kuin se, että miten auto kulkee:) Siis minulle tärkeä, mutta ei papalle:) Onkohan se muuten värisokea, niin kuin suurin osa miehistä? Ei kai sentään. Ainahan se huomaa, jos en kylille lähtiessä laita huulipunaa . . . 

No, jatketaanpas kertomusta. Olimme siis saaneet auton parkkiin ja siitä sitten kepeissä kesätamineissa marssittiin pitkin kuusikujaa kohti luostaria. Siinä melkein kirkon edessä hokasin, että eihän sinne nyt sortseissa voi mennä. Sen verran oli sivistystä tarttunut päähän maailmalla kulkiessa. Pikku tarkennus, papalla oli siis sortsit. Minä en siinä vaatetuksessa ole koskaan ilennyt näyttäytyä ihmisten ilmoilla, enkä edelleenkään niin tee. Minulla oli ihan luostarivierailulle kelpaavat vaatteet . . . mustat housut ja musta pusero. Musta nääs hoikistaa:) Mutta ei laihduta:( Sen olen saanut karvaasti huomata!

No, mennäänpä asiaan. Pappa siitä sitten oitis käänsi kelkkansa (kuvainnollisesti) eli suuntasi kohti parkkipaikkaa ja punaista autoa ja auton takapenkillä olevia farkkuja. Minä jäin penkille istumaan ja odottamaan. Odotin ja odotin, laskin/tarkastelin ohi kulkevia munkkeja. Oli laihaa ja lihavaa, oli partaa ja parratonta ja kaikille pitkät mustat maata viistävät vaatteet. Ajattelin, että sattuipa somasti, kun valitsin itsekin mustat vaatteet.  

Odotin siis yhä ja taivastelin, että mihin helekattiin se pappa nyt jäi kuppaamaan. Tulihan se viimein hikisenä ja posket punoittaen, istuutui penkille viereeni ja kertoi kuinka auton avain oli jäänyt auton sisälle ja ovet lävähtäneet yhtäkkiä lukkoon. Ja pappa oli parkkipaikalla auton vieressä takapuoli paljaana. Oli nääs silipassu sortsit pois ja yrittäessään olla hirveen noppee ja vihmerä, oli jotenkin saanut ovet lukkiutumaan ennen kuin sai otteen auton penkillä lojuvista farkuistaan. 

Siinäpä oli tullut varsinainen tenkkapoo. Vara-avain oli Helsingissä asti ja auton ikkunat kiinni. Ei nyt sentään, toinen sivuikkuna oli jostain ihmeen syystä vai oliko peräti johdatusta, kun niin pyhässä paikassa oltiin, niin oli se ikkuna jäänyt pari milliä raollaan. Papalta pääsi helpotuksen huokaus ja eikun etsimään jotain kättä pitempää apuvälineeksi. Teepaitaa kiskoen vuoroin takapuolen, vuoroin etupuolen peitoksi, pappa loikki pitkin parkkipaikkaa. Jollakin kepillä pappa sitten vänkäsi ikkunaa lopulta sen verran raolleen, että sai sohittua oven lukituksen pois päältä. Farkut salaman noppeesti jalkaan, eikä pappa kuulemma viitsinyt paljon sivuilleen vilkuilla. Pelkäsi varmaan, jos jostain olisi kuulunut taputuksia. 

Eikä lopulta ilmeisesti kukaan luullut pappaa vilauttelijaksi, koskapa saatiin ihan rauhassa aloittaa luostarivierailu. Ensin tosin piti saada naama suunnilleen peruslukemille. Niin oli hauska juttu, että ei meinannut tulla naurusta loppua. 

                                     

                                       Mummo ja punainen auto