Kylttyyri

Eino Leino jo aikoinaan kyseli mitä on se kylttyyri. Onko se Kiinassa kiinanmyyri, ja täällä Suomessa Suomen kylttyyri?  Meille kylttyyriksi riittää kaikki mitä täällä lähellä tapahtuu.

Jokunen viikko sitten oltiin entisellä kotikylällä Avoimet kylät tapahtumassa. Oli kiva huomata kuinka paljon nuoria ihmisiä oli mukana tapahtumassa. Siellä oli muuten kaiken muun mukavan lisäksi oikein soma kirpputori. Tavarat oli aseteltu taidokkaasti esille ja muutenkin kirppari oli siisti ja viihtyisä. Kassillinen tavaraa tarttui mukaan, kaikki hyödyllisiä . . . tai melkein ainakin. 

Paikallisen kesäteatterin esitys käytiin tietenkin katsomassa ja hämmästelemässä miten hyviin suorituksiin tutut tyypit yltävät. Onnea vaan heille. Kyllä Suomen teatterimaailma on menettänyt ainakin yhden suorastaan loistavan luonnenäyttelijän. Aplodeerasimme kädet puuduksiin. Ne välitaputukset, joita kuului sieltä täältä yleisön joukosta, ne johtuivat esitystä seuranneista itikoista, jotka pyrkivät liian tuttavallisiksi. Oli pakko heitä läimäytellä. Enkä pyydä sitä anteeksi.

Naapurikunnassa käytiin kans. Keiteleen harrastajateatteri esitti Kesäillan farssin kauniissa rantamaisemassa. Alku tuntui hiukan jäykältä, mutta tahti kiihtyi loppua kohti kuin Rytkösen tappelu. Minulla oli yks Rytkönen työkaverinakin. Hän kertoi, kuinka oli kansakoulussa kuullut opettajan sanovan tämän lausahduksen Rytkösen tappelusta. Pieni koululainen oli mielessään pohtinut pitkään ja hartaasti, että mistä kummasta se opettaja tiesi, että heillä niin paljon tapellaan. 

On toki liikuttu muutenkin. On käyty iltatorilla ja jopa yhdessä taidenäyttelyssäkin. Kotiseutukulttuuria on siis harrastettu. Tänään eksyttiin taas oman kotikunnan rajojen ulkopuolelle. Käytiin nimittäin Riuttalan talonpoikaismuseon 40-vuotis juhlassa. 

Heti huomattiin, että eipä sattunut päälle tälläkään kertaa säähän sopiva vaatetus. Sitä ei millään meinaa pieni ihminen, eikä isokaan, ymmärtää, että kesällä pitää pukeutua lämpimästi. Aina vain luottaa sokeasti allakkaan, joka tietää ja muistaa, että on kesä ja heinäkuu. Onneksi paikalla ollut ystävä lainasi takkiaan. "Minun ystävä on kuin villasukka, joka talvella lämmittää. Minun ystävä on kuin niitynkukka, joka saa minut hymyilemään." Kiitos ystävälle:)

Siinä me ystävykset kyhjötimme penkillä vierekkäin, kuin kanat orrella. Kanat han ne muuten elävöittivätkin juhlan kulkua hienosti omalla kaakatuksellaan, etenkin juhlapuheiden aikana. Kukkokin kiekaisi komeasti. Juuri nämä äänet tekivät tilaisuudesta maahenkisen. Oli siis monta juhlapuhetta, oli soitantaa ja laulantaa ja tietenkin kansantanhuja. 

Vielä kotimatkalla pistäydyttiin Karhu-näyttelyssä. Komeita kuvia karhuista ja kivoja muisteluksia myös. 

Monenlaista kansallista kulttuuria on siis saatu kokea. Sanovat, että maaseudulla ei ole mitään kulttuuria. Aina ei tarvita niin sanottua korkeakulttuuria, myös meidän maalla asuvien tapa elää ja olla on kulttuuria. Ettäs tiedätte! Kirjoittelen tuasiisa kunhan on jottaen mielen piällä.

Kulttuurimaisemaa molemmissa kuvissa