Marikoita vajeksimassa

"Kyllä te asutte kuin herran kukkarossa." Näin meille on joskus sanottu. Tosi on, että ympärillä on kaikkea ihanuutta. Sellaista, josta monet vain haaveilevat saavansa nauttia ja kokea. On puhdas luonto, ranta aivan silmien edessä, on marjamaat ja sienimetsät ja tietenkin kalavedet. Marjamaita ja sienemetsiä on tänäänkin kuljettu. Ja aivan kahdestaan saatiin olla, vain yksi veneilijä näkyi järvellä. 

Vuosia sitten, kun elettiin ensimmäistä kesää näillä mailla, tapasin kylätiellä sattumalta lähellä asuvan naapurin emännän. Olin marja-astian kanssa menossa etsimään mustikoita. En emännän kotitaloa kohti, vaan aivan päinvastaiseen suuntaan. "Marjaanko matkalla? Elä vuan eksy minun marikoille", totesi emäntä hyvin ykskantaan. Yritin kysellä ikään kuin kautta rantain, että missähän nämä emännän marikot sitten ovat, että osaisin ne kiertää kaukaa. Vuan eipä vastannu emäntä, jatkoi vaan matkaansa, enkä tiedä tänä päivänäkään olenko joskus tahtomattani eksynyt hänen marjamailleen. 

Pari vuotta tämän tapahtuman jälkeen törmättiin toiseen naapurin emäntään, nyt sienimetsässä. Olimme ympäristöön tutustuessamme vahingossa löytäneet kanttarelleja ja niitä keräilimme pieneen retkieväistä taskuun jääneeseen leipäpussiin. Emäntä oli ilmeisesti huomannut, että soutelimme niemen taakse hänen mailleen päin ja kiiruhti nyt juoksujalkaa puolustamaan omaisuuttaan. Kovin oli samansuuntaista tämänkin emännän suhtautuminen uusiin naapureihin. "Minä kun oun vähän niin ku ominani näetä pitäny", virkkoi emäntä tarkoittaen tietenkin löytämiämme keltaisia herkkuja. Tarjouduimme toki ihan naapurisovun säilyttämiseksi luovuttamaan kohteliaasti sienet emännälle, kun hän ne kerran omisti, mutta eivätpä kelvanneet.

Kuinkas sitten kävikään, kun itse melkein törmäsin kaukomailta tulleeseen marjanpoimijaan. Ensin säikähdin, sitten hämmästyin ja lopulta harmistuin. Mitä tämä muukalainen teki MINUN marikoillani? En siis ollut yhtään suopeampi uutta tulokasta kohtaan kuin kertomukseni emännät. Alun harmistumiseni jälkeen totesin, että sopiihan näihin metsiin poimijoita, muitakin kuin harvenevan kylän asukkaita. Etenkin nyt, kun olin itse ennättänyt jo poimia papalle ja itselleni riittävästi piirakka- ja soppamarjoja:) 

Olemme näistäkin tapahtumista huolimatta liikkuneet metsissä jokamiehen oikeuksien turvin. Retkieväiden paperit ja pussit palautuvat repussa takaisin kotiin. Emme sotke, emme revi marjojen varpuja marjastaessa, emme ammu riistaa tai aseta ansoja eläinten tai ihmisten riesaksi. Seurailemme luontoa ja eri vuodenaikojen tuomia pikkuihmeitä. Katselemme ja kuuntelemme. Lumien aikaan tunnistamme eläinten . . . ja joskus myös ihmisten jälkiä. Marikoitaan varjelleen emännän jalanjäljetkin olemme oppineet tuntemaan.

Näin ollaan ja eletään luontoa lähellä. Jos jotain puuttuukin, niin kuin nyt ratikat, metrot, paikallisjunat, Pizza Hutit ja Indiskat, niin kuitenkaan ne ei puutu meiltä, sillä ei me niitä tarvita. 

Niin kuin pappa sen sanoi: "Meiltä ei puutu mitään."