Kakkostyyppiä

Just kun luulin päässeeni eroon hilmanpäivistä, niin huomasin joutuneeni uuden riesan riepottelemaksi. Mieliala vaihtelee, keljuttaa, potuttaa, ärsyttää ja ovet paukkuu. Väitän vastaan ja suuttua tupsahdan alta sekunnissa. Tosin unohdan suuttumukseni lähes samalla nopeudella. Se taas johtuu siitä päänlahotustaudista. Jos nyt oikein muistan:) 

Lähestyn kovaa vauhtia vanhuuseläkeikää, mutta käyttäydyn välillä kuin keskenkasvuinen. Rumia sanoja, alatyylin ilmaisuja karkailee suustani tiuhempaa tahtia kuin aikoihin. Jopa se veesana lipsahtelee kuin nuoremmilta ikään. Ei tosin ihan joka toisena sanana, mutta turhan usein kuitenkin. Siitä tulikin mieleeni yks juttu, tositapahtuma.

Monta vuotta sitten olin Vuosaaressa Mustakivenpuistossa ulkoiluttamassa meidän kääpiömäyräkoiraa. Oli muuten maailman paras ja viisain koira. Oppi melkein puhumaankin. Pari sanaa jo jokelsi kuin ihminen konsanaan. Niin kuin esimerkiksi, että anna makkaraa:) 

Siinä puistossa oli sellainen paikkakunnalle tyypillinen äänekäs ja monella tapaa virkeä nuorisojoukko. Nuorimmat alle kymmenvuotiaita ja vanhimmat ehkä lähellä rippikouluikää. Kovasti he keskustelivat, sylki lensi ja rööki paloi. Ja joka toisena sanana oli tuo veesana: "Vee kun mä sanoin sit sille veen maikalle, että veetuako sä mua mulkkaat. Sit se veen muija sano, et vee, mun pitäin muka tehdä ne veen läksyt ja mä siihen, et haista kuule vee ja tee vaan itte ne veen läkät." jne. 

Mäyräkoira vilkuili taluttajaansa ja yritti selittää, ettei sen luppakorvat enää kestäisi kuunnella enempää moista kielenkäyttöä ja niinpä se alkoi vetää kotia kohti. Siinä samassa kaksi keskenkasvuista tyttölasta erkani mölyävästä porukasta ja suunnisti kohti meitä. 

"Voi miten ihana pikku koira, voi kun se on niin söpö, saaks sitä silittää?" Mäyräkoira painoi katseensa maahan ja pyrki entistä innokkaammin kohti kotia. Tyttöjen lepertely vain jatkui. "Ihana pikku koira, mäkin haluaisin tollasen söpöliinin. Saanks mä silittää tota sun koiraa?" Silloin mulla jotenkin naksahti ja kiehahti yhtaikaa ja se ei ole hyvä asia se, että yhtaikaa! Suustani karkasi aivan huomaamatta se nuorten suuresti viljelemä veesana ja ihan siinä muodossa kuin se sanotaan: "Vittu, se puree." Kaksi hölmistynyttä tyttöä jäi seisomaan hämärtyvään puistoon. Minä ja mäyräkoira kiiruhdettiin varmuuden vuoksi pikapikaa kotiin. Eihän se meidän mäyräkoira olisi purrut, kunhan vähän veemäisesti pelottelin. Ruma juttu, mutta tulipahan kerrottua. 

Elämäntapamuutoksen ansiosta olen päässyt eroon verenpainelääkkeistä ja kakkostyypin diabeteksenkin olen selättänyt. Mutta nyt on tullut näitä uusia oireita. Luulen, että olen sairastunut kakkostyypin puberteettiin. Viime päivinä on mietityttänyt, että onkohan tautiin mitään hoitoa ja kuinka kauan tämä vaihe kestää? Saattaahan se olla, että ikä tekee tehtävänsä tähän kakkostyyppiin kuin ykköseenkin.

Toisaalta . . . on oikeastaan aika virkistävää olla asioista hiukan eri mieltä ja tekee todella hyvää nakella niskoja ja paukutella ovia. Kielenkäyttöäni voisin kyllä totta puhuen hiukan siivota, ainakin se veesanan verran.