Hurraa, olen kotona. Ja mikä muutos minua odottikaan, kun kotiuduin perjantai-iltana. Kesä oli tullut! Ympäröivä vehreys oli suorastaan mykistävää. Heti piti kiertää koko pihapiiri. Narsissit olivat jo ohi, vuohenjuuret juuri parhaimmillaan, nurmikko yhtenä vihreänä mattona, norjanangervot valkoisena huntuna ja vuorenkilpien kukat vaaleanpunaisina töyhtöinä. Mutta mitä olihan kasvimaallakin tapahtunut; Timot ja Siiklit olivat jo taimella. Ja mullasta tunki runsaasti rönsyleinikkejä ym. niin sanottuja rikkaruohoja.
Olemme jo monen vuoden ajan aloittaneet kesän keräämällä erilaisten kasvien, rikkaruohojen, ensimmäisiä versoja vihersalaatiksi. Voikukat, suolaheinät, ketunleivät, poimulehdet, maitohorsmat, vesiheinät, vuohenputket ym. ovat antaneet meille maistuvia makuelämyksiä. Nyt villiyrtit ovat nousseet oikein trendiksi. Valitettavasti minun on nautittava hyvin niukasti näitä vihreitä herkkuja erään lääkitykseni takia. Vain pienen pieniä määriä päivässä.
Kettukiven kukkapenkki kurkien vartioimana
Oli niin lämmintäkin. Järven vesi oli jo aivan uintilämpöistä. Lauantai päivä meni aivan kuin sumussa. Vähän tietenkin piti käydä kalastamassa. Saaliina oli pesuvadillinen körmyniska-ahvenia. Kalareissulla tapasimme kaksi innokasta nuorta kalastajaa. Siinä sitten vertailtiin saaliita ja saalistustapoja. Oli kiva nähdä, että kalastaminen kiinnostaa kylän nuorta väkeä. Ennen kuin soutelimme eri suuntiin, nuoret vielä toivottivat: "Kireitä siimoja." Ai, että lämmitti mummon ja papan mieltä.
Oli naapurimaassakin tosin jo hellettä, mutta että meilläkin. Kiertelimme ja katselimme siellä vanhimman siskon kotikaupunkia ihastellen kauniisti hoidettuja puutarhoja ja somia pieniä puutaloja aivan kaupungin keskustassa.
Oli naapurimaassakin tosin jo hellettä, mutta että meilläkin. Kiertelimme ja katselimme siellä vanhimman siskon kotikaupunkia ihastellen kauniisti hoidettuja puutarhoja ja somia pieniä puutaloja aivan kaupungin keskustassa.
Sisko täytti 78 vuotta. Ero oli hyvin vaikea ja surullinen monestakin syystä. Taivas yksin tietää tapaammeko vielä joskus.
Pieni punainen tupa Tidaholmin keskustassa.
Nyt on maanantai-ilta ja aivan kuin hellettä ei olisi ollutkaan. Toppatakki päällä kiertelin Kettukiveä ja surkuttelin kylmissään olevia kukkasia. Niin arvaamaton on Suomen suvi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti