Niin kaukana, että ikävä jo iskee. Olen täällä Vätternin rantamailla 350 km Tukholmasta etelään. Matkalla näin suuren suuria tasaisia peltoja. Rypsipellot jo kukki keltaisena. Omena- ja kirsikkapuut ovat myös kukassa. Täällä lähempänä Tidaholmin kaupunkia olikin sitten kivisiä peltoja ja metsiä. Niin ja metsissä näkyi pitkiä sammaloituneita kiviaitoja. Joskus joku raataja oli raivannut työllä ja tuskalla kiviset metsät pelloiksi ja nyt ne sitten kasvavat täysikasvuista metsää.
Olen täällä tapaamassa vanhinta siskoani. Hän on niin vanha, että voisi olla vaikka äitini. Sisko on niin sairas ja väsynyt ja tarvitsee ympäri vuorokauden lisähappea. Muisti pelaa kuitenkin ja olemmekin jutelleet vanhoista asioista,niin kuin sota-ajasta, kun hän oli alle kouluikäinen ja pelkäsi pommituksia. Pommikoneet lensivät niin matalalla, että sisko näki lentokoneiden punaiset tähdet ja lentäjien nahkaiset lakit. Hän kertoi myös siitä, kuinka hän lähti 16-vuotiaana siirtolaiseksi Ruotsiin. Matka taittui Vaasan kautta, siitä laivalla Pohjanlahden yli ja junalla Tukholmaan. Eväsleivät loppuivat jo laivamatkan aikana, mutta junasta sai vettä ja sitten viimein Tukholmasta ruokaakin. Ja heti seuraavana päivänä kello seitsemäksi tehtaalle töihin. Suomalaisella sisulla!!
Jokaisen nuoremman ihmisen tulisi kuunnella mitä sanottavaa vanhemmilla sukupolvilla on. Heidän elämäntaivaltaan kuunnellessa tuntee vain kiitollisuutta ja kunnioitusta. He ovat selvinneet elämänsä alkuun ilman nykyajan mukavuuksia. Sattaa olla, että ainoana oli se suomalainen sisu. Sisuvetoisia suomalaisia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti