Monen sateisen päivän jälkeen aavistus auringonpaisteesta ja tulevista lämpimistä päivistä antaa ihmeellistä virtaa. Ajatuksissa sinkoilevat erilaiset suunnitelmat ja mielikuvat mitä seuraavaksi pitäisi päästä tekemään. niin kodissa kuin puutarhassakin. Jokapäiväinen kipu kuitenkin jarruttaa suurinta intoa. Jakkara ja "vähän päivässä, paljon viikossa" periaate kuitenkin mahdollistaa kesympien suunnitelmien toteutumisen. Jakkaralla istuen voi pienen tovin rapsutella kukkapenkkejä. Sitten varovainen selän oikaisu ja pieni veryttelylenkki, sen jälkeen voi taas toviksi istahtaa jakkaralle ja rapsutella. Ja onhan toki kipulääkkeitä. Ne vievät kivun hetkeksi, mutta tuovat mukanaan jotain . . . sivuvaikutuksiksi niitä sanotaan. Huimausta, suun kuivumista, ummetusta ym.
Näin mennään kunnes kipu häviää, tai sitten sen kanssa on vain opittava elämään. Kuvittelin tosin eläkeajan olevan monella tavalla erilaista. Elin vuosia sitkun-elämää. Sitkun olisin eläkkeellä, sitten tekisin sitä ja tätä. Kasvattaisin kanoja. Minulla oli niille jo nimetkin. Kukko olisi Apteekkarj ja kanoina olisivat ainakin Akkaatta, Aeli, Helemi ja Toeni. Sitten tietenkin puutarhani ja kasvimaani laajenisi vuosi vuodelta. Kokeilisin joka vuosi jotain vähemmän tuttuja kasveja niin kuin fenkolia ja mangoldia ja kasvihuoneessa munakoisoa, jo ihan nimensäkin takia.
Toisin olisi luullut käyvän! Nyt hissuttelen hiljalleen. Soitan viikolla jonohoitajalle ja suren lopun viikkoa, kun ei vieläkään ole tietoa leikkausajasta. Kokoan itseni kerta toisensa jälkeen, nappaan kipulääkkeitä ja hissuttelen hiljaa päivästä toiseen. Yritän karistaa nurkan takana vaanivan alakulon. Onneksi on edes tämä blogi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti