Aurinkorannalla

Aurinko armas ei sittenkään hylännyt meitä. Se loistaa ja lämmittää. Se sulattaa pihamaan valtavia lumikasoja, myös kettukivi on vielä paksun lumen peitossa. Siellä täällä on jo pälviä ja ensimmäiset narsissien ja helmililjojen versot kurottuvat kohti aurinkoa. Kevät tulee, kesä tulee. Suorastaan uhkun intoa. Pappakin jo ihmetteli eilen, että mitä mummolle on tapahtunut. Myöhään yöhön asti tein niin sanottuja rästiin jääneitä juttuja. Korjailin jopa muutaman kesken jääneen akvarellin.  

Päivällä tehtiin reppu täyteen eväitä. Sellaisia, kuten voileipiä, mehua, kahvia ja hiillosmakkaroita, sinappia unohtamatta. Vielä retkikirves ja puukko ja tietenkin tulitikkuja reppuun ja eikun matkaan. Vanha kunnon potkuri vaan jäälle ja menoksi.Meitä olikin nyt isompi porukka lähdössä saaren rantaa paistamaan makkaroita ja syömään eväitä, oli kaksijalkaisia ja nelijalkainen.  

Pappa meni jo edeltä narraamaan ahvenia. Huonolla menestyksellä tosin, ei ollut ahven nälkäinen, vain muutama parvestaan harhautunut ahvenainen tarttui pilkkimiehn koukkuun:) Mutta katsotaanpa kun kesä tulee ja mummo pääsee ongelle . . .

Kerättiin kuivia risuja ja sytyteltiin nuotio, sellainen niukanpuoleinen tällä kertaa. Varoittelin edeltä käsin, että ei sitten isoa kokkoa, eikä lähelle puita, eikä ruohikkoiselle paikalle . . . palaa vielä kolme hehtaaria metsää ja muutama kesämökki ja . . . Olen kai joskus maininnut kuinka osaan hetkessä kuvitella kaiken maailman katastrofit, luonnon mullistukset ynnä muut. Näin jo silmieni edessä mustaksi palaneen niemen ja saaren ja kalliolla törröttävät savupiiput. Pappa sai minut kyllä nopeasti aisoihin ja jatkoin kiltisti risujen keräämistä. Sain muuten niin sanotusti turpiini . . . oksaselta, en kysellyt etunimeä tältä oksaselta, mäntyoksanen se oli, mutta imakasti viilsi verjnuarmun leukaani, kun oksa kimposi . . . jostakin. 

Verjnuarmu . . . sen niminen bändikin on olemassa. Taitaa olla kuopiolainen? Tytär savonkieltä lapsuutensa kuunnelleena joutui suomentamaan stadilaiselle koulukaverilleen mitä verjnuarmu oikeasti tarjoittaa ja kuinka se lausutaan. Kaveri tavasi ver . . . jnu . . . armu. Eikä saanut sen taivaallisen selvää. "Se on verjnuarmu eli siis verinaarmu. Tajuuksää? Se on savoo!" Näin sai stadilainen tyttö savon kielen alkeet. 

Saatiin siis jonkinlaiset tulet aikaiseksi ja makkarat paistettua. Ah mikä makunautinto, hiillosmakkaraa ja Meiran sinappia. Siis suorastaan henkeäsalpaava ja kesäisiä muistoja mukanaan tuova tuoksu ja maku.

Istuttiin nuotion ympärillä, kivillä, rantaruohikossa ja potkukelkassa. Kettukivelle palattua piti ihan oikaista ruoto eli pötkötellä tovin aikaa. Mutta sitten olikin virtaa pitkään yöhön asti. 

Nyt kaikki ulkoilemaan:)

Suomalaista aurinkorantaa

Mummo aavalla merellä

Pikku kirmaili mukana . . . 

. . . ja Pikkupikku odotti sohvalla