Aika on taas mennä hurahtanut. On niin paljon mielenkiintoista ja mieleistä tekemistä. Aika menee siis kuin siivillä. Miten onkin jäänyt mieleen, että työviikko meni niin hiivatin hitaasti ja vapaapäivät kuin kuin lentäen. Tuntui aina, ette mitään ennätä tehdä. Nyt kun on sitä vapaa-aikaa, niin ei oikein sekään riitä. Vuorokaudessa voisi olla ainakin puolet enemmän tunteja.
Lenkille kyllä tänään ehdittiin. Aamupäivällä hankiaiset kantoivat hyvin. Olikin taas pitkästä aikaa tosi mukavaa kävellä metsässä. Oli niin vaivatontakin. Talven aikana hankeen tulleet eläinten jäljet olivat sulaneet ja muuttuneet tunnistamattomiksi. Hirvien jäljetkin olivat kuin jättiläisen askelmia.
Metsä suojaa ja rauhoittaa mieltä ja puut kuiskivat yhdessä tuulen kanssa. Pälvistä pikottavat sammalet ja varvut antavat lupauksen tulevasta keväästä ja kesästä. Odotan niin kesää, niin monesta syystä. Yksi syy on sellainen, josta vain läheiset tietävät, mutta muita syitä on kymmeniä: on kukat, kasvimaat, perhoset, linnunlaulut (etenkin härkälinnun), järvi, onkireissut, soutelu ja suutelo kesäilloissa, sateen ropina katolla, ukkosen jyrinä ja salamointi (jossain kauempana), pihakeinun nitinä, kalojen ja vesikirppujen hyppelyt tyynessä järvessä, lumpeet ja ulpukat, marjat ja sienet ja niin edelleen ja niin edelleen.
Eilisen päivän oli Puodissa enkä paljonkaan noteerannut auringonpimennystä. Pappa sitä vastoin oli saanut otetuksi siitä ilmiöstä kuviakin. Laitan tähän pari. Siinä se kuu taivaltaa auringon ohi
Olen nyt viime päivinä keskittynyt siihen pidempään teksttin, josta olen joskus maininnutkin. Lokin (blogin) kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle. Suokaa siis anteeksi, jos en ole huomioinut teitä hyvät lukijani. Niin se vaan on, että sitä pitää aina kirjoittaa mikä eniten pinnalle nousee. Ja nyt se on se pidempi teksti.
Näillä puhheilla:) Tekstiä tulloo, mutta ei ehkä niin tiuhaan kuin tähän asti. Käykäähän aina vilkaisemassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti