Kuulin, että kylillä oli kierrellyt vähemmistökansalaisia. Olivat ajelleet mökkitien päähän syrjäiselle asumukselle. Kaksi miestä oli tullut sisälle tupaan ja kolmas oli jäänyt kääntämään autoa. Olivat bensaa vailla, tai jos ei sitä, niin rahakin olisi kelvannut.
Kyllähän ennen vanhaan kylillä kierteli kaikenlaista väkeä. Oli kulkukauppiaita ja oli niitä toisenlaisia kulkijoita. Joku teki kauppaa, joku kerjäsi, joku povasi ja ehkäpä joku otti luvattakin, jos ei muuta, niin ainakin heiniä hevoselleen. Sitten hevoset vaihtuivat autoiksi ja ajan mittaan kiertolaisetkin asettuivat aloilleen. Kylät hiljenivät ja yhä useampi talo tai mökki katsoo nyt tummin ikkunoin hiljaiseksi käynyttä maisemaa. Kulkukauppiaita ei enää tarvita. Vähät ostokset tehdään kirkonkylässä tai kaupunkireissuilla.
Jos joku näille hiljenneille kylille eksyy, niin toivon mukaan hän tulee hyvällä tarkoituksella. Voin minä kahvit kiehauttaa ja useimmiten vehnästäkin löytyy, mutta vilunki mielessä ei kannata meille tulla. Täältä saa kipakan lähdön. On meissä vielä sen verran virtaa, että puolustetaan omaa pihaa, Kettukiveä pihan keskellä, rantaa ja ruohikkoa, jokaista kantoa ja jokaista kiveä ja . . . papan tekemiä halkopinoja. Onneksi tähän saakka valojen sytyttäjä on ollut joku metsäneläin, milloin orava, milloin pihapupu.
Pakko myöntää, että katselen entistä
useammin tielle päin. Huolehdin ovia lukkoon ja säpsähdän joka kerran,
kun liiketunnistin sytyttää pihavalon. Että jokohan sieltä joku kutsumaton pyrkii Kettukivelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti