En usko, että minuun pääsee ihan helpolla iskemään esimerkiksi sellainen tauti kuin sohvaperunarutto. En kerta kaikkiaan ole viime aikoinakaan viihtynyt sohvalla tai edes kiikkustuolissa. Tai jos olenkin, niin kovasti ovat sormet liikkuneet, milloin puikkojen milloin neulan ja langan kanssa. Aika ei vain yksinkertaisesti kulu tekemättä mitään!
Pappa aina toppuuttelloo, että vähempikkii touhuaminen riittäes, että voesit joskus ottoo rennommin, vetäsisit vaekka nokkaunet, tahikka vuan olisit ja naattisit elämästä. No, voi sinua pappa, kyllähän minä nautinkin, mutta minä nautin puuhastelemalla. On vaikea kuvitella, että vain niin sanotusti vetäsin lonkkoo eli olisin jouten. Telkkasissa on harvoin niin hyvää ohjelmaa, että kannattaisi ihan istua, tahikka kylellään sohvalla muata ja töllöttöö. Ja sitä paitsi joutenolo tuntuu usein hukkaan heitetyltä ajalta. Enkä minä halua tuhlata turhuuteen näitä elonpäiviäni.
En minä nyt mikään ikiliikkuja kuitenkaan ole, onhan toki sellaisiakin päiviä, että ei huvita oikein mikään, ei käsityöt, eikä etenkään arkiset kotiaskareet. Silloin usein käännetään auton nokka kylille päin. Käydään kaupassa vaikkapa naapurikunnassa tai piipahdetaan kaupungissa asti, joskus jopa kyläillään tuttujen tai sukulaisten ilona:)
Sitä minä tässä vaan yritän selittää, että teen ja touhuan niin kauan kuin se hyvältä tuntuu tai niin kauan kuin jalka vippasee tai sormet toimii tai niin kauan kuin yleensäkin tajuan asioista jotain. Sitten kun joku sairaus tai muu vika on iskenyt tai vaikkapa se päänlahotustauti on edennyt tarpeeksi pitkälle, niin sitten voin tartuttaa itseeni vaikka sen sohvaperunaruton. Sitten vaan olla köllötän, käyn ihan potslojoon sohvalle, heti yöunilta herättyä otan nokkaunet, nokoset, tupluurit, ettonet, ruokaperräeset, päikkärit, torkut, tirsat, kauneusunet, koisaustovit ja vielä niiden perään kunnon unoset . . . mutta se on sitten joskus se:)
"Vanhan naisen tunnustus"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti