Savon kielen ensmäenen oppitunt

On kalavakka ja on kalavakka. Toesella kannetaan kalasualista kotpihhaa emäntii siivottavaks. Toenen merkihtöö vähäveristä tahikka kalapeeta, eikä se sillon ylleesä liity millään tavalla kalahommiin. Siinä tappaaksessa kylläkii, jos kalannarrooja on suanna sualiiks niin ison haaven, matikan, taekka kuhan mötkäleen, että on nuaman vetässy sillä kertoo ihan kalapeeks eli kalavakaks. 

Pysyttäkö vielä kärryllä, vae joko putositta niin kun se kuulusa eno siitä venneestään? Kettukiven mummollain oli aekonaa eno ja suatto se jonnii kerran puotatekse venneestäkkii ja eiköpähän tuo liene joskus asunakkii venneen alla. Jos nyt ei iha vakituisee, niin aenae joetaen päeviä tilipussin suannin jäläkeen.

On kannikka ja on kannikka. Kannikkapalloo sitä monnii mielaeloo suaha. Se on se leivän kantapala eli kannikka. Sitten on se toeset kannikat. Jos on känöttännä viärässä asennossa, nii sillon suattaa kannikat puutua ja on lähettävä käveleksimään. 

Tampuurj on kylymä etteinen, niin on visti ja verantakkii, porstua on vuan etteinen. Porstuassa suattaa olla kahver ruokatavaroehen säelytykseen. Porstuasta männään tuppaan ja kammariin. Tuvassa on vesjkorvo, solokkusankko ja kommuutti ja siellä silimivati tahikka taasa ja alakuapissa ykskorvane huomentuoppi. Ikkunalla kukkii pelakuu ja palsami. Pysyttäkö kärryllä?

Onha siellä tuvassa vielä sivustaveittäväkkii, astiakuappi, rahi ja ratio seinähyllyllä ettei muoskat piäse sitä räpleemään. Ja on pöytee ja penkkiä, on riepumatot ja pumpulverhot ja naalakko seinällä ja naalakossa roekkuu hanttuukki ja vörkkel. 

No outtoopas vielä, männäänpä kammarin puolelle. Kammarissa on senkki ja senkin loutassa on vuatteihin alla isännän putelj. Jos sattuu vierasta käämään, niin lorraatettaan putelista kahvin sekkaan. Se vara aena pietään ettei putelilla myötääsä käyvä ja viinan kanssa läträtä. Kammarin ikkunalla kukkii loksi ja hienohelema vihertää ja puotteloo lehtijään. Kulukukaappiaalta ostettu hirvikopeliini roekkuu peräseinällä. Piästäveittävään sänkyyn paenutaan pehkuihin kahiseva polsterin piälle.

Mietihä pikkise aekoo, lue kertaan jos toeseennii. Kyllä tämä on ihan selevee suomee . . . savvoo aenakii.   

Silimien leppuuttaja

Minun veljeni on vahva taistelija. Tänään on vuosi siitä, kun hän sai tuomion: Elinaikaa olisi korkeintaan kahdeksan kuukautta. Mutta hän taistelee jatkoajalla, roikkuu kaksin käsin kiinni elämänsyrjässä. Enkelitkö häntä kannattelevat?

Kerran eräs Laina-mummo sanoi hoitajaa kehuakseen: "Sinä oot taivaasta, jalat maata hippoo." Veljen jalat ovat jo irti maasta. Taivas on lähettänyt kutsujaan jo monta kertaa ja ote on ollut irtoamaisillaan yhtä useasti. Vahva veljeni taistelee päivän kerrallaan, mutta on kuitenkin koko ajan valmiina lähtemään lopulliselle matkalle. 

Yöt kuluvat sairaalassa, mutta monena päivänä viikossa muutaman tunti vierähtää kotisohvalla. Siinä on paras olla, siinä löytyy tuttu lepoasento, sellainen, että kivut rauhoittuvat siedettäviksi. Koti on jokaiselle se rakkain paikka maailmassa, etenkin jos siellä on myös se maailman rakkain ihminen.

Tänään käytiin moikkaamassa veljeä. Siinä kotisohvalla veli köllötteli silmät kiinni. Ei hän nukkunut, kunhan vaan leppuutti silimiään. Siinä silimiä leppuutellessa vaihdettiin kuulumiset ja ihmeteltiin sitä lumimäärää mitä taivaalta on tullut. Silitin veljen poskea lähtiessä. Sovittiin, että nähdään taas. Kyllä hän lupauksensa pitää. 

Viikonloppu alkaa perjantai-illasta. Lepäillään, autetaan toinen toistamme kotitöissä, ollaan yhdessä ja silitellään toisiamme. Hyvää viikonloppua:)

Kurren Ipatti.

Lumihiutaleita hiljalleen,
sataa maahan lumivalkoiseen,
syksyn keltalehdet peittäen,
heittäen pois.

Syksy on kaukana takanapäin ja kevättä odotellaan. Mutta lunta vaan sataa. Eilen oli Matinpäivä. Vanhat sanoivat, että Matti kutsuu seinustalle. Matinpäivä oli siis ensimmäinen kevätpäivä. 

Aurinko jos paistaisi, niin talon seinustalla olisi jo lämmintä. Tuleehan se kevät kunhan ehtii. Ja ne kauniit aurinkoiset päivät. Nyt lumi kietoo luonnon vielä pehmeään lumiharsoon.

Matinpäivänä talven selkä taittuu ja karhu kääntää kylkeä. Karhun pesässä on lämmintä, mikäpä siellä on kylkeä kääntää. Ei tiedä karhu mitään tämän maailman murheista. Siellä vain köllöttelee pesässään ja kömpii sitten keväällä ulos auringonpaisteeseen, hieraisee silmiään ja ihmettelee hyviä unenlahjojaan. Sitten se kyykistyy ja päästää sen kuuluisan pihkatappinsa ja suuntaa kohti uutta kesää. Ihmiset se haistaa jo pitkien matkojen päästä ja kiertää kaukaa jokaisen kaksijalkaisen. Kai me haistaan niin yököttäviltä, että ei karhukaan halua tehdä lähempää tuttavuutta. Ja hyvä niin. Ei Kettukiven mummokaan tykkäisi joutua marja- eli sienimetsässä liikkuessaan nokitusten karhun kanssa. Siinä saattaisi tulla pupu pöksyyn tai siis ne löysät . . .

Tässä kuva Kettukiven Kurresta. Näyttää ihan kuin Kurre olisi ottamassa kuvaa tai ehkä se vain naputtelee Ipattiaan:)

Laitanpa tähän vielä kuvan Kettumummon talvisesta kulkupelistä. Ei se ole tämän eikä ihan viime vuodenkaan mallia, mutta hyvin kulkee . . .

  

Suht koht

Juuri nyt ulkona tuulee ja tuiskuttaa. Oikein oivat matikan kutukelit siis. Siellä jään alla lempi leiskuu . . . Ilma on sakeana lumihiutaleita. Katselen kuinka ne kiitävät ikkunan takana. Antti kävi jo varhain aamulla auraamassa kotitietä ja pihaakin. Heräsin sikeästä aamuyön unesta outoon ääneen. Meni hetki ennen kuin sain itselleni selitettyä, että ääni ja jytinä tulee traktorista eikä vierustoverista. No, tuo nyt oli vitsi vitsi . . .  Ei pappa kuorsaa, enkä minäkään, minä vain hyrisen . . .

Laitoin heti aamulla gluteenittoman pataleipätaikinan muhimaan. Auringonkukan siemeniä, kurpitsan-, pellavan- ja seesaminsiemeniä, suolaa, kuivahiivaa, gluteenittomia jauhoja, ksantaania ja vettä. Sekoittelin kaikki ainekset keskenään ja vielä pyöräytin kelmun taikinakulhon päälle. Sitten vain annan taikinan olla omissa oloissaan. 

Illalla laitan Rautarouvan kansineen kylmään uuniin ja lämmitän uunin 225 asteiseksi. Sitten kippaan noin 12 tuntia tekeytyneen taikinan kuumaan pataan niin, että sihinä kuuluu. Paistan leipää öpauttiarallaa 35 minuuttia kannen alla ja vielä ilman kantta semmoiset 20 minsaa. Ja leipä on valmis. Rapeakuorinen, herkullinen ja luullakseni terveellinenkin. Suuret sydämenmuotoiset kiitokset T-kylään padan lahjoittajille.

 Heikki Orvolan suunnittelema Rautarouva.

Minusta on kiva, kun tavarat ovat järjestyksessä, niin isot kuin pienetkin. Kun huusholli on suht koht siisti, niin jaksan keskittyä hömpötysasioihin, niin kuin esimerkiksi vesivärityksiin tai vaikkapa pääsiäisnoitien asuvalintoihin. Pari päätöntä noitaa (jo vuosi sitten tilattuja) yrkäilee kovalla innolla päästä maailmalle. Mutta ensin pitää saada kengät ja vaatteet ja se tärkein eli lentolupakirja, joka noitamaailmassa tarkoittaa luutaa.  

Järjestelyinto sai aikaan tämän purkkirivin. Tarvitsin vain tavallisia lasipurkkeja, kirpparilta 20 sentillä ostetun palan valkomustaruudullista kangasta, pätkän (aika pitkän) kuminauhaa, mustaa liitutauluteippiä, liitutaulutussin ja paneelilakkaa. Harkkosaksilla leikkasin sopivat pyöreät palat kankaasta, levitin lakkaa kansiin ja asettelin ruutukankaan ja kuminauhan paikoilleen. Sitten vaan odottelin kuivumista, täytin purkit herkuilla ja kirjoittelin tarrat. Samalla tyylillä uudistin myös ne purkit, joihin olen säilönyt (ja unohtanut) syksyllä kuivatut sienet. Niin ja keväällä myös, korvasienet nääs. 

      Kettukiven pihakettukin haaveilee jo kesästä