Suht koht

Juuri nyt ulkona tuulee ja tuiskuttaa. Oikein oivat matikan kutukelit siis. Siellä jään alla lempi leiskuu . . . Ilma on sakeana lumihiutaleita. Katselen kuinka ne kiitävät ikkunan takana. Antti kävi jo varhain aamulla auraamassa kotitietä ja pihaakin. Heräsin sikeästä aamuyön unesta outoon ääneen. Meni hetki ennen kuin sain itselleni selitettyä, että ääni ja jytinä tulee traktorista eikä vierustoverista. No, tuo nyt oli vitsi vitsi . . .  Ei pappa kuorsaa, enkä minäkään, minä vain hyrisen . . .

Laitoin heti aamulla gluteenittoman pataleipätaikinan muhimaan. Auringonkukan siemeniä, kurpitsan-, pellavan- ja seesaminsiemeniä, suolaa, kuivahiivaa, gluteenittomia jauhoja, ksantaania ja vettä. Sekoittelin kaikki ainekset keskenään ja vielä pyöräytin kelmun taikinakulhon päälle. Sitten vain annan taikinan olla omissa oloissaan. 

Illalla laitan Rautarouvan kansineen kylmään uuniin ja lämmitän uunin 225 asteiseksi. Sitten kippaan noin 12 tuntia tekeytyneen taikinan kuumaan pataan niin, että sihinä kuuluu. Paistan leipää öpauttiarallaa 35 minuuttia kannen alla ja vielä ilman kantta semmoiset 20 minsaa. Ja leipä on valmis. Rapeakuorinen, herkullinen ja luullakseni terveellinenkin. Suuret sydämenmuotoiset kiitokset T-kylään padan lahjoittajille.

 Heikki Orvolan suunnittelema Rautarouva.

Minusta on kiva, kun tavarat ovat järjestyksessä, niin isot kuin pienetkin. Kun huusholli on suht koht siisti, niin jaksan keskittyä hömpötysasioihin, niin kuin esimerkiksi vesivärityksiin tai vaikkapa pääsiäisnoitien asuvalintoihin. Pari päätöntä noitaa (jo vuosi sitten tilattuja) yrkäilee kovalla innolla päästä maailmalle. Mutta ensin pitää saada kengät ja vaatteet ja se tärkein eli lentolupakirja, joka noitamaailmassa tarkoittaa luutaa.  

Järjestelyinto sai aikaan tämän purkkirivin. Tarvitsin vain tavallisia lasipurkkeja, kirpparilta 20 sentillä ostetun palan valkomustaruudullista kangasta, pätkän (aika pitkän) kuminauhaa, mustaa liitutauluteippiä, liitutaulutussin ja paneelilakkaa. Harkkosaksilla leikkasin sopivat pyöreät palat kankaasta, levitin lakkaa kansiin ja asettelin ruutukankaan ja kuminauhan paikoilleen. Sitten vaan odottelin kuivumista, täytin purkit herkuilla ja kirjoittelin tarrat. Samalla tyylillä uudistin myös ne purkit, joihin olen säilönyt (ja unohtanut) syksyllä kuivatut sienet. Niin ja keväällä myös, korvasienet nääs. 

      Kettukiven pihakettukin haaveilee jo kesästä