Ulkona on luminen maisema, niin kauniin puhtaan valkoinen. Pehmeää uutta lunta puiden ja pensaiden oksilla ja niin hiljaista. Lenkki on siis tehty. On kuunneltu korvat höröllään talitiaisten ja hömötiaisten varovaista lopputalven sirkuttelua. On katseltu kotitiellä lumeen jääneitä jälkiä: Miten tuossa on jäniksen viimeöiset jäljet ja kas, tuossa, eikö vain liene ihan aamutunteina hypähdellyt. Oravakin on pomppinut pitkillä loikilla tien yli kerran jos toisenkin ja pujahtanut sitten puiden oksistoon. Hiirien hypyt koskemattomalla hangella näkyvät kuin niiden omina nimikirjoituksina: Tässä kulki metsähiiri, kiire oli päästä turvaan pensaiden suojaan.
Kylätiellä liikkuneet autot ovat pyyhkäisseet pois eläinten jäljet. Ei nyt sentään ihan kaikkia. Mäyräkoirapojan tassun painaumat ja keltaiset "tekstiviestit" tien penkalla kyllä näkyvät ja toden totta, setämiehen askellus näkyy uusien kumikenkien ansiosta.
Parasta on kuitenkin rauha ja hiljaisuus. Siitä saadaan nauttia täällä syrjäkylällä. Jos hiljaisuus alkaa soida päässä, silloin avataan telkkari tai käännetään auton nokka kohti melua ja meininkiä. Ehkä mennään vain kirkonkylän verkkaiseen atmosfääriin tai sitten repäistään oikein kunnolla ja ajetaan kaapuntiin asti. Siellä riittää menoa ja meininkiä ainakin meidän tarpeiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti