Mummo on taas onnellisesti kotona. Muutaman päivän reissu Etelä-Suomessa on takana. Pienen lapsenlapsen jokeltelu ja aurinkoinen hymy on mukana sydämessä. On joka tapauksessa niin ihmeen hyvä olla taas täällä Kettukiven mökissä. Aurinko paistaa, hanki kimmeltää, on hiljaista.
Aamulla nähtiin harvinainen pihavieras, yksinäinen varpunen. Tiedä sitten oliko yksinäinen vai ei, mutta yksikseen lenteli tämä . . . yksilö. Tunsiko varpunen itsensä yksinäiseksi, kuka tietää? Hyvin maistui Kettukiven tarjoamana lintulaudan brunssi. Kupu täynnä jatkoi sitten matkaansa. Minne lenteli, sitäkään ei kukaan tiedä. Ehkä läheiseen kaupunkiin sirkuttelemaan omakotitalojen orapihlaja-aidan oksistoon. Olisi hän voinut jäädä meillekin asumaan. Hyvin olisi sopinut, mutta linnulla on linnun mieli ja . . . siivet.
Pappa kävi verkoilla ja jälleen on viikon ruokalista ikään kuin kiveen kirjoitettu: Kalaa monella tavalla. Tänään syötiin papan reseptillä keitettyä haukikeittoa, huomenna on luvassa paistettua kuhaa. Sitten pidetään kalaton välipäivä, koskapa ollaan harrastusten parissa, mutta seuraavana päivänä jo pappa pyöräyttää kalapihvejä pottumuussin kera. Nam jo näin etukäteen.
Pappa ei tykkää sanasta pottu. Se ei tee papan mielestä oikeutta niin herkulliselle ainekselle kuin mitä peruna on. Pappa on muuten tosi hyvä peruna-asiantuntija. Tämän hetken suosikkilajike on nimeltään Nicola. Soppa sanana halventaa keittämällä tehdyn maistuvan keiton. Siitä olen papan kanssa samaa mieltä, mutta lapsuudenkodissani peruna oli pottu tai potaatti. Pottu, potakka, potaatti, peru. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Naapuri oli kotoisin Vesannolta ja heillä puhuttiin peruista. Peruja ovat perunat täällä Kettukiven kylälläkin. Pohjois-Karjalassa sanotaan potakka, hämäläiset taas potikka.
Niin karkasi juttu yksinäisestä varpusesta perunaan, mutta haetanneeko tuo mittään. Jatketaan hiljaista viikkoa: malkamaanantai, tikkutiistai, kellokeskiviikko, kiirastorstai, pitkäperjantai ja lankalauantai.
Sohvatuoliperuna (syötäväksi kelpaamaton perunalajike)
Aamulla nähtiin harvinainen pihavieras, yksinäinen varpunen. Tiedä sitten oliko yksinäinen vai ei, mutta yksikseen lenteli tämä . . . yksilö. Tunsiko varpunen itsensä yksinäiseksi, kuka tietää? Hyvin maistui Kettukiven tarjoamana lintulaudan brunssi. Kupu täynnä jatkoi sitten matkaansa. Minne lenteli, sitäkään ei kukaan tiedä. Ehkä läheiseen kaupunkiin sirkuttelemaan omakotitalojen orapihlaja-aidan oksistoon. Olisi hän voinut jäädä meillekin asumaan. Hyvin olisi sopinut, mutta linnulla on linnun mieli ja . . . siivet.
Pappa kävi verkoilla ja jälleen on viikon ruokalista ikään kuin kiveen kirjoitettu: Kalaa monella tavalla. Tänään syötiin papan reseptillä keitettyä haukikeittoa, huomenna on luvassa paistettua kuhaa. Sitten pidetään kalaton välipäivä, koskapa ollaan harrastusten parissa, mutta seuraavana päivänä jo pappa pyöräyttää kalapihvejä pottumuussin kera. Nam jo näin etukäteen.
Pappa ei tykkää sanasta pottu. Se ei tee papan mielestä oikeutta niin herkulliselle ainekselle kuin mitä peruna on. Pappa on muuten tosi hyvä peruna-asiantuntija. Tämän hetken suosikkilajike on nimeltään Nicola. Soppa sanana halventaa keittämällä tehdyn maistuvan keiton. Siitä olen papan kanssa samaa mieltä, mutta lapsuudenkodissani peruna oli pottu tai potaatti. Pottu, potakka, potaatti, peru. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Naapuri oli kotoisin Vesannolta ja heillä puhuttiin peruista. Peruja ovat perunat täällä Kettukiven kylälläkin. Pohjois-Karjalassa sanotaan potakka, hämäläiset taas potikka.
Niin karkasi juttu yksinäisestä varpusesta perunaan, mutta haetanneeko tuo mittään. Jatketaan hiljaista viikkoa: malkamaanantai, tikkutiistai, kellokeskiviikko, kiirastorstai, pitkäperjantai ja lankalauantai.
Sohvatuoliperuna (syötäväksi kelpaamaton perunalajike)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti