Ympäristöoppia

Kurre herätti aamulla jo ennen seitsemää. Se juosta rapisteli pitkin tuvan seiniä, istahti hetkiseksi ikkunalaudalle ja kurkisteli mökissä nukkujia. On se vaan niin vikkelä, ettei sitä pääse kauaa ihailemaan. Silloin kylläkin, kun se aterioi lintulaudan herkuilla, silloin sitä voi katsella.

Linnut ja kurret tulevat suht koht hyvin toimeen keskenään eikä me olla haluttu niitä poiskaan hätistellä. Kun kevään edistyessä alamme enemmän liikkua pihapiirissä, saatetaan taas olla todistamassa kurre-emon majanmuuttoa. Vikkelästi se kantaa poikasen kerrallaan rauhallisempaan pesäpaikkaan. Vikkelyys taitaa ollakin kurren selviytymiskeino ilmassa ja maassa vaanivia vihollisia vastaan. 

On se kurren elämä rasittavaa, aina pitää varoa, milloin huuhkajaa, pöllöjä, haukkoja tai maassa vaanivaa näätää. "Jos vastaan tulee näätä, niin pakoon täyttä päätä. On hampaat sillä terävät ja katse niin kuin jäätä. La la lallati lallati laa, meitä näätä ei voi tavoittaa." Näin laulettiin vanhassa lastenlaulussa . . .

Mietin mitä lapset nykyään laulavat kouluissa. Vai lauletaanko siellä lainkaan? Jospa ne vaan opettelevat sitä koodausta, vai mikä se nyt on se uusi oppiaine. Ennen jaettiin ABC- aapinen. Tänäänkö Koodiaapinen? 

Maailma muuttuu, mutta me ei sen mukana. Me ollaan papan kanssa jääräpäitä ja arvostetaan edelleen niitä arvoja ja taitoja, mitä meille lapsena opetettiin. Niin kuin nyt esimerkiksi kaunokirjoitusta, yhteen- ja vähennnyslaskua, maantietoa, ympäristöoppia, piirustusta, käsitöitä ja . . . käytöstapoja. Me ollaan niin vanhanaikaisia, että kai pian joudutaan museoon lasiseinän taakse nuorten pällisteltäväksi. 

             

Oravista ja linnuistahan minun piti kirjoittaa. Niin vaan karkasi kansakouluun ja siitä suoraa päätä vanhuuteen. Kyllä se tuo mummon mielikuvitus tekee lennokkaita hyppäyksiä. Voe tokkiisa. Jatketaan . . .

Aamukahvia keitellessä katselin taas Kettukiven pihapiiriä. Lunta on vielä paljon, mutta kotitiellä on jo jokunen sula paikka. Siihen pölähti yhtäkkiä keltasirkkuparvi nokkimaan paljaasta maasta jotain, en kyllä tiedä mitä sieltä mahtoi löytyä. Ahkerasti kuitenkin nokkivat. Parvessa oli ainakin 20 keltasirkkua. 

Taisi olla viime viikkoa, kun huomasimme kauniin vihreitä lintuja lintulaudalla. Pappa otti heti kuvia ja sitten googlettamalla saatiin vakuutus siitä arvelusta, että linnut olivat viherpeippoja. 

Nyt siis voidaan lisätä Kettukiven linnustoon talitiaisten, sini- ja hömötiaisten lisäksi keltasirkut, ja viherpeipot. Niin, punatulkkujakin käy päivittäin, mutta pyrstötiainen on bongattu vain muutamia harvoja kertoja. Käpytikka, harmaaselkätikka, harakka, närhi, nämä myös lentelevät pihapiirissä. 

On mukavaa katsella lintujen ja oravien puuhasteluja. Ne ovat meille kuin perheenjäseniä. Vain harvoin joku kaksijalkainen eksyy Kettukivelle. Kyllä me mielelellään kahvit aina keitetään ja pullaakin on . . .