Luin tänään pikkulehdestä, jota joskus on nimitetty myös riepulehdeksi niukan sivumääränsä vuoksi, niin luin, että naapurikunnassa olisi västäräkki näyttäytynyt vielä ihan viime päivinä. Taitaa v-räkillä olla identiteettikriisi. Jospa se luulee olevansa talitintti tai joku muu läpi talven Suomessa asuva sirkuttaja. Tai sitten sillä on sama päänlahotustauti kuin mummoillakin? No, tänään sitten kun tultiin lenkiltä, niin katsos kummaa, räksähän se siellä metsikössä äänteli. Lunta on sentään reilut viisi senttiä ja ilmakin pakkasen puolella. Ei uskoisi kesälintujen enää näissä maisemissa viihtyvän.
On maailmankirjat sekaisin, kun muuttolinnutkin jättäytyvät suomalaisen sosiaaliturvan varaan. Tarkoitan tällä turvalla meitä tavallisia Reinoilla/Ainoilla liikkuvia villasukan kuluttajia. Me haetaan arkiseen elämään sisältöä ja iloa ruokkimalla lintuja ja oravia. Kun meillä täällä hiekkatien päässä ei ole konsertteja, runomatineoita tai taidenäyttelyjä. Mietitäänpäs, onhan niitä tosiaan! Kirkkokuorohan laulaa kirkoissa ja jos Loiria haluaa nähdä tai kuulla, niin eikun 75 km autoilua ja musiikkikeskukseen. Taidetta löytyy taidemuseosta ja kuka tahansa voi olla runoilija. Näin sanoi kirjailija Jouni Tossavainen vuonna 2011. Lienee samaa mieltä vieläkin?
Seuraamme siis silmä tarkkana lintulaudan tapahtumia, että katoppas ku Hömöttii on uskaltanna tulla lintulaavalle. Nui ne nappoovat siemenen kerrallaan ja männöövät huavan oksalle maestelemmaa herkkupalloosa. Nyt joutuin kahtomaan, oravakkii on tullunna välpalalle. On se polone näläkene, niin näkkyy hyvin meastuvan.
Ymmärsitköhän, kun tuo on kirjoitettu papan ja mummon äetinkielellä? Luulenpa, että varomaton savon kieltä taitamaton nyrjäytti jo leukansa. Pahoittelen, jos näin:)
Niinhän me ruokittiin omia poikasiakin. Tehtiin jauhelihakastiketta ja spagettia, pyttipannua ja nakkikeittoa, leivottiin pullia, sämpylöitä ja synttärikakkuja. Yritettiin muutenkin antaa eväitä elämään, neuvottiin ja ohjattiin, että näin saa tai ei saa tehdä tai sanoa. Poikaset lentivät pesästä yksi kerrallaan. Osa omasta innostaan, jotakin piti vähän tyrkkiä kokeilemaan rohkeasti omia siipiään, vaikka lentokyky ei vielä niin erinomainen ollutkaan. Äidin sydän läpätti ja silmä kostui. Se on elämän lakia. Terveet poikaset jäävät harvoin kotipesään. Niin se vain on!
Nyt on kaikilla lapsilla omat pesät, omat tavat ja omat vastuut. Siellä pikitien päässä isolla kirkolla, siellä tavaltavat adventtisohjossa nilkat märkinä. Täällä äiti ja isä ajattelevat joka päivä omia poikasiaan. Jos maailma kolhii, niin meidän suojiin voi aina tulla siipiään parantelemaan. Rakkaudella:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti