Katselen taas "talvista" maisemaa. Järvi on jäässä, sen verran sentään on ollut pakkasia, mutta muuten luonto on niin pitkästyttävän syksyinen. Ensisilmäys näyttäytyy kovin ruskeavoittoisena. Rannan ruohikko on ruskeana, puista pudonneet lehdet samoin. Alppiruusun ja vuorenkilpien lehdet Kettukiven ympärillä elävöittävät hiukan vihreällä värillään. Ruohikon keskeltä pilkottaa sammalpeitteisiä kiviä. Värejä siis löytyy. Ruskeassa on eri vivahteita, lehtipuiden ja pensaiden oksista löytyy jopa punertavia sävyjä. Vaikka miten yritän etsiä kauneutta ja talvista tunnelmaa, niin ei sitä parhaalla tahdollakaan löydy. Tarvittaisiin lunta, pakkasta, huurretta puiden oksille ja ruohikkoon. Sitä odotan kuin hullu puuroa.
Puuro se on oivaa ruokaa ja velli myös. Puotissa ja Puhvetissa tarjottiin synttäriruokana perunavelliä. Nam, oli se maistuvaa:) Joka-aamuinen kaurapuuro on parasta käynnistysainetta näillä vuosikymmenillä. Sitä voi makunsa ja mielialansa mukaan ryydittää voisilmällä, hillolusikallisella, maidolla tai sitten pistellä siltään poskeensa. Riisi- tai helmisuurimopuuro kelpaa meille kokonaiseksi ateriaksi. Säästyy pennosia, tai siis senttejä. Eläkeläisenä joutuu pakostakin miettimään mihin rahansa pistää.
Ostin eilen kaupunkireissulta gluteenittomia joulutorttuja ja vieläpä peräti kaksi kappaletta. Funtsin jälkikäteen, että niinköhän olisin markka-aikana laittanut 12 markkaa yhteen littanaan likilaskuiseen kahvileipään. En todellakaan, eikä olisi kannattanut nytkään. Söin kahvin kanssa toisen niistä tortuista ja petyin surkeasti. Luumusose maistui kyllä luumulle, mutta itse torttu ei suoraan sanottuna miltään. Voi kunpa järkiintyisin enkä sortuisi mitättömiin herkkuihin! Hetki suussa ja ikuisuus vyötäröllä. Näin on tosi!
Pappa laitteli pari viikkoa sitten lintulaudan. Siellä vierailee enimmäkseen tali- ja sinitiaisia, mutta myös orava, närhiä ja rastaita. Rastaat hyökkäävät suurina monikymmenpäisinä parvina. Ne asettuvat lähistön puihin ja sieltä syöksyvät vuorollaan herkkujen kimppuun. Vähän minua ärsyttää, saisivat lähteä jo muuttomatkoilleen, syövät vain pienempien ruokia.
Pappa teki toisen ruokintapaikan ajatellen, että orava ottaisi sen paikan omakseen. Laitettiin siihen oikein pähkinöitä ja auringonkukansiemeniä. Eilen oltiin siis koko päivä kaupunkireissulla, ja Kettukiven pihapiiri meidän puolesta hiljaisena. Hämärän koittaessa tultiin kotipihaan. Puut oli täynnä räksiä, lintulauta ja oravan ruokapöytä olivat lähes tyhjinä. Räksät röyhtäytteli täydellä vatsallaan oksilla ja tiaiset kärvistelivät nälissään. Orava oli varmaan ottanut hatkat ja ehkä ruokaillut Gentsun ruokintapaikalla.
Pappa on ulkosalla ja lintulaudoilla näkyy pikkulintuja. Räksät pysyvät poissa, kun ihmisiä liikkuu lähistöllä. Lähden itsekin "linnunpelättimeksi" ja siitä samoin tein lenkille. Mennään taas metsään. Tallustellaan vihreällä sammalmatolla, kuunnellaan luonnon hiljaisia ääniä ja hengitellään raitista ilmaa. Tehkää tekin samoin. Luonnosta saa voimaa:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti