Luulin jo, että aurinko oli meidät kokonaan unohtanut, mutta vielä mitä, tänäänhän se tuli takaisin, se armas aurinko. Miten lie, kun kivut ja säryt ilkesivät aktivoitua näin kauniina päivänä. Vai eikö saa samana päivänä olla kahta hyvää, auringonvaloa ja särytöntä eloa? Käsiä särkee jopa niin, että tämä kirjoittaminenkin on työlästä, varsinaista ennen vahaista kymmensormijärjestelmää. Kymmenen etsii ja yksi lyö:) "Hiljaa hyvä tulee, ajatellen aivan kaunis", näin sanoi elävästi mieleen jäänyt Anna-mummeli. 

Valo paljasti viikon pölyt ja pakotti jomotuksista huolimatta toimimaan. Pölyt sai kyytiä ja tuvan olemus raikastui. Sitten vaan ulos ihailemaan talvista kirkautta. Kuistilla piti ihan pysähtyä ja vetää keuhkot täyteen raikasta ilmaa ja totuttaa silmät näkemään. Niin se häikäisi loistollaan. Valkoiset hanget olivat täynnä tuikkivia timantteja. Hanki loistti ja varjopaikat näyttivät sinisiltä. Lintulaudoilla kävi vilske. Ne tavalliset tiaiset, hömöt ja talit ja sinipäiset sinit ja haavan oksilla istuvat punatulkut. Mustarastas keikutteli pyrstöään saunaterassin kaiteella.  

Pappa oli jo rehkinyt lumitöiden ja saunavesien kanssa. Sai jäädä Kettukivelle, mutta minä suuntasin kohti Pouhuojaa. Ajattelin sinne asti jaksavani ihan keppeesti. Pihatiellä oli vielä melkein koskematon lumipeite.  Vain papan postinhakureissulta jääneet jäljet tullen mennen. Oravan hypyt ja pupun ja lumikon vikkelät loikat näkyivät selvästi. Kärpän mäenlaskusta nappasin kuvankin. 

Tilhiparven hentoinen helinä herätti seuraavana huomion. Tilhit istuivat puuttomaksi hakatun metsäaukon reunalla pienessä hentoisessa puussa. Kirkasta taivasta vasten katsottuna oli kuin musta-valkea valokuva, mustilta näyttävät linnut vasten taivasta. Hetken ennätin tätä näkyä ihailla ennen kuin linnut lentää pölähtivät omille lennoilleen. 

Taidan lähteä keittämään sopuisat pannukahvit, mutta mänkee työ hyvät immeiset ulukoilemmaan:)