Niitä on kuin muurahaisia. Ne kulkevat jonoissa ja ryhmissä, yksikseen tai pareittain. Niillä on totiset kasvot, eivätkä ne katsele ympärilleen muulloin kuin seisahtuessaan kulmissa ja käytävillä. Niillä on aina kiire. Töihin, töistä kotiin, kauppaan, hakemaan poikasia tarhasta ja vaikka minne. Aikaa ei koskaan näytä olevan tarpeeksi.
Polut ja käytävät ovat ilman jäätä ja lunta, vaikka nyt on talvi. Meri lainehtii satamassa ja ison isosta laivasta vyöryy sieltäkin ulos harmaata väkeä jonoina ja pareina. Mitä tämä väki on?
He ovat kaupungissa asuvia ihmisiä. Ne ovat stadilaisia.
Ne eivät tunne tai tervehdi toisiaan. Moni heistä kulkee toinen etukäpälä korvallisella. Silloin niiden suu liikkuu ja ne päästelevät ääniä ja näyttävät erilaisia ilmeitä. Kun ne istuvat, ne tuivottavat pientä läpykkää käpälässään ja sohivat sitä etusormellaan. Monen korvasta roikkuu naru tai johdonpätkä. Ehkä niitä pitää välillä ladata niin kuin Kettukiven mummon puhelintakin.
Mummolla ja papalla oli ennen vanhaan oikea lankapuhelin, siis öpauttiarallaa 15 - 20 vuotta sitten. Sitä ei tarvinnut ladata. Piti vain pistää töpseli seinään, mutta lasku piti silloinkin muistaa maksaa. Eikä siihen puhelimeen tarvinnut vastata muuta kuin silloin kun oli kotona ja puhelin soi. Nyt pitää olla koko ajan "langan päässä" tavoitettavissa, vaikka se lanka on muuttunut näkymättömäksi.
Oikeastaan se on ihmisen oma valinta haluaako olla tavoitettavissa vai ei. Siis oma valinta:)
Mummolla ja papalla oli ennen vanhaan oikea lankapuhelin, siis öpauttiarallaa 15 - 20 vuotta sitten. Sitä ei tarvinnut ladata. Piti vain pistää töpseli seinään, mutta lasku piti silloinkin muistaa maksaa. Eikä siihen puhelimeen tarvinnut vastata muuta kuin silloin kun oli kotona ja puhelin soi. Nyt pitää olla koko ajan "langan päässä" tavoitettavissa, vaikka se lanka on muuttunut näkymättömäksi.
Oikeastaan se on ihmisen oma valinta haluaako olla tavoitettavissa vai ei. Siis oma valinta:)
Mummon lankapuhelin 
Älypuhelin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti