Aamulla

Lahti on jäässä, ja jään peittää valkea koskematon lumipeite. On jälleen aivan hiljaista, pysähtynyttä. Vain hienoista, melkein näkymätöntä lunta leijailee ilmassa.  Aamupuuro on syöty ja vielä hörpätty kahvit siihen päälle. Sohvalla loikoen on karistettu viimeiset unenrippeet. Ja odotettu, että aamun kipulääke alkaa vaikuttamaan. Nyt on päivän parhaita hetkiä. Takana yön lepo ja suhteellisen sopuisa unennäkö. Nyt on virtaa, se mitä tämän ikäisessä, kokoisessa ja kuntoisessa mummossa nyt yleensäkin on. Ei siis mitenkään erityisen mainittavasti. Hyvä näinkin, monella on varmaan huonommin.

Tuosta unenäöstä vielä. Näen yleensä paljon unia ja muistan aamulla uneni joksus hyvinkin selkeästi. Minulla on tapana heti herättyäni kertoa papalle, mitä tuli yöllä katselluksi. Unissa olen usein töissä. Jossakin niistä hoitoalantyöpaikoissa, joissa tein niin sanotun työurani. Unet ovat hyvin tapahtumarikkaita, joskus ahdistaviakin. Olen kuin eksynyt, en osaa oikein tehdä mitään. Yleensä kaikki menee joka tapauksessa jollakin tavalla pieleen. Niin kuin sinäkin yönä, kun olin muka yökkönä ja heräsin aamulla jonkun hoidettavan sängystä ja huomasin, että kaikki yön työt oli tekemättä ja kohta aamuvuorolaiset tulisivat töihin. Hui, että se säikäytti. Erään kerran taas joku vanhuksista yritti synnyttää, mutta huonoin tuloksin. Vauva ei vaan millään suostunut putkahtamaan maailmaan. Minäpä sitten tuskastuneena toivottomaan yritykseen hyppäsin sänkyyn ja sanoin, että anna kun minä näytän miten synnytetään. Onneksi se uni loppui siihen! Oliskohan minulla ollut ilmavaivoja, vai mikä se pisti tuommoistakin "katsomaan"? Se niistä unista!

Pappa kokoilee jo ulkoiluvaatteitaan. Kohta siis lähdetään päivittäiselle lenkille. Sauvakävellään, pysähdellään välillä ja kuunnellaan hiljaisuutta. Etsitään metsäneläinten elämänmerkkejä, jälkiä lumessa ja ääniä puiden siimeksessä. Ehkä pihakoivuista lennähtää taas teeriparvi aamusyönniltään. Täällä luonto on lähellä, ihan oven takana. 

Kaikki eivät pääse näin korpeen kuin me, kaikki eivät edes halua.Toki luontoa voi seurata kaupungeissakin, jos se kiinnostaa. Onhan siellä citykanit ja citypöllöt. Ja viemärirotat! Ulkoilureiteiltä löytyy merkkejä metsäneläimistä.Jälkiä, jätöksiä, ääniä ja näköhavaintojakin. Lajisto on suppeampi ja monet eläimet ovat kaupungistuneet ja kesyyntyneet. Niin kuin oravat. Nehän kiipeilevät kerrostalojen seiniä pitkin ja säikyttelevät/ihastuttavat kaupunkieläjiä.

Siispä siirryn tästä kirjoitusmaailmasta todellisuuteen, laskeudun parvelta ja suunnistan ulkolenkille papan jälkiä seuraten. Ne jäljet on helppo tunnistaa; isot lenkkarinjäljet lumessa.