Te kaikki varmaan muistatte, että harrastan akvarellimaalausta. Aloitin Kuopion kansalaisopistolla syksyllä 2009. Olin pitkään harkinnut asiaa, varmaan ainakin 15 tai jopa 20 vuotta. Aina se jäi, oli muka jotain tärkeämpää. Niin kuin lapset, koti, työ. Niin työ, työ? Jotenkin tuttu sana, mutta ei nyt tule mieleen, että mistä. Heh hee! Papan kannustamana sitten viimein uskaltauduin aloittamaan.
Alku oli todella hankalaa, mutta kuitenkin hyvin kiehtovaa ja koukuttavaa. Värit karkailivat märällä "lumppupaperilla" aivan hallitsemattomasti. Ajatuksiin tuli takaumia kansakouluajoilta. Silloinkin piirustuspaperin väriläiskät sekoittuivat jotenkin omavaltaisesti. Alkuhankaluuksista huolimatta olin oitis harrastuksen lumoissa.
Akvarellipaperi tehdään puuvillasta, ei siis puuselluloosasta. Lumppupaperi kastellaan ensin läpimäräksi. Sitten aloitetaan, joko märkää väriä märälle, jolloin väri leviää aluksi lähes hallitsemattomasti. Tai kuivuneelle paperille, silloin väri on hallittavissa, mutta jälkikin on aivan erilaista.
Hiustenkuivaajat ovat aina tunneilla kovassa käytössä. Niillä kuivatellaan paperia sopivaan kosteuteen. Kotona maalatessa annan värien kuivua kaikessa rauhassa. Puuhastelen jotain kuivumista odotellessa. Katson telkkaria, pesen astioita ja vaan haaveilen. Ai että mistäkö? No, tietenkin siitä täydellisestä mestriteoksesta. Siitä missä näkyy täydellinen värien harmonia ja käsin kosketeltava tunnelma. Muutaman kerran olen päässyt lähelle, mutta en todellakaan täydellisyyteen.
Tuopissa pöydällä on vain vettä pensselin kastelemiseen, ei siis mitään nautintoainetta tai inspiraation houkutteluainetta. Hiukset jäivät näköjään kampaamatta kuvanottamispäivänäkin.
Mielikuvitusperhosen maalasin märälle paperille ja viimeistelin akvarellikynillä. Työstin tätä aihetta useampaan kertaan. Tämä on mielestäni onnistunein.
Utuisen syysmaiseman, hiljaisen kylätien, maalasin myös ensin täysin märälle pohjalle. Sitten lisäsin useita hentoja värikerroksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti