Pyy
Mummo, teeri ja postiauto?
Orava
Harakka
Minä aina höpötän niistä jälistä. Että tänään nähtiin kärpän tai jäniksen tai jonkun muun luonnon eläjän jättämät jäljet ja toisena päivänä taas jonkun muun. Tai ihan samojen:) Aina ne ovat yhtä ihania ja yllätyksellisiä. Tuumaillaan usein, että tuosta se on loikkinut tai pomppinut tai hiippaillut. Semmosia me ollaan. Jotenkin välillä ihan lapsellisia, vaikka ollaan melkein ikäloppuja. Tai no, ei nyt sentään. Toisaalta eihän sitä tiedä milloin se ikä loppuu. Toivottavasti ei nyt ihan lähiaikoina. Olis vielä niin paljon tekemistä. Ikkunatkin pitäis pestä, Kettumummon pipareita pitäis leipoa ja papalla olis vielä iso pino puita hakattavana. Voe helekatti, kun meni niin sivuraiteille tämä kirjoittaminen. Anteeks! Ei pitäis vakavalla asialla . . . toisaalta huumoriakin tarvitaan . . . ja nauru pidentää ikää . . .
Laitoin tähän ihan todistusaineistoksi muutaman kännykällä otetun kuvan. Kännykkä on siitä metka kapine, että sillä se onnistuu valokuvaaminen, videointikin ihan melekein missä vain, ja nettiin pääsee vaikka keskellä metsää. Jos siis haluaisi. Ei todellakaan tulis pieneen mummon mieleenkään, että netissä surhvaelis, kun ympärillä on kokonainen ihmeellinen luonto. Kuvat otettiin eilen, tänään satoi vettä ja vei jäljet mukanaan. Pakkasen kuurasta on vain muisto. Sen yritin vangita paperille:)
Huurteiset puut kuvastuvat järven pintaan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti