Hiljaista

On niin hiljaista. On ollut koko päivän. Valkea kuura katoilla ja hiukan maassakin. Rannassa vähän riitettä. Kaksilapsinen joutsenperhe ruokaili vielä tänään vastarannalla. Närhit herkuttelivat pihlajanmarjoilla ja kärppä hyppeli mökin ympärillä. On se sukkelaliikkeinen otus. Musta hännänpää vain vilahteli. Oli se koko ajan varuillaan, pysähteli ja vilkuili ympärilleen. Kukapa sitä olisi häirinnyt, kun ei ole enää Minniäkään. 

Siivoskelin oikein pitkän kaavan mukaan. Laittelin ensin sinne tänne lojumaan jääneitä tavaroita paikoilleen. Sitten pölyt pöydiltä, hyllyistä, tauluista ja hirsien päältäkin. Pyöröhirsiin kertyy niin nopeasti sitä pölyä. Pöly kun on ikuista, siitä ei pääse eroon. Imurilla kävin nurkasta nurkkaan ja vielä lattianpesimellä loppusilaus.

Sitten lenkkivaatteet päälle ja eikun menoksi. Vauhti ei tänään päätä huimannut. Hengästytti mäessä ja muutenkin oli sellainen oudosti raskas olo. Vein roskapussin muutaman sadan metrin päähän roskikseen, enkä sitten muuta jaksanutkaan. Pussi oli kevyt. Meillä nääs lajitellaan lasit ja metallit erilleen, samoin palavat roskat uunin sytykkeeksi ja biojätteet kompostiin. Roskiin viedään vain muovit. 

Uunin lämmittäminen on aina ollut papan hommia, puiden kantaminen myös. Nyt kun pappa pötköttelee sairaalassa, niin lämmityshomma on mummon hallussa. Hirveesti ei selkä tykännyt puiden kantamisesta. Mutta ei pidä valittaa. Äitimuori sanoi aina ennen vanhaan, jos jotain valitti, että voe kättä, voe jalakoo, voe rimpin rampin persettä. Semmonen suorasanainen äiti oli mummolla. Hyvä oli äiti. No, nyt tuli sitten äitiäkin ikävä.

Pappaa on niin ikävä. Ja huolikin on, että miten kaikesta selvitään. Eipä tämä minun huolestuminen tai jännittäminen ole mitään uutta. On sydän milloin kämmenellä, milloin kintaan peukalossa. Tunnustan olevani varsinainen maailmanlopun odottaja. En nyt ihan aina, mutta melko usein kuitenkin. Maalaan niin sanotusti piruja seinälle. Paint the Devil on the Wall, sanois lontoonkielinen. Menikö oikein? On tuo kielitaito päässyt ruostumaan. Tiällä kun ee tarvii muuta ku savvoo. Sillä seleviää. Jos seleviää? Siis jos ei tule se mualimanloppu!

Vielä illalla Koko Suomi leipoo-ohjelman jälkeen pyöräytin tupla-annoksen piparitaikinaa. On sitten huomiseksi ajanvietettä. Nyt kun ei ole muuta kuin sitä aikaa. 

Pidetään porukalla peukkuja, että pappa tulee onnellisesti takaisin kotiin, että rytmi pysyy sydämessä ja lääkitys on kohdallaan.