Lunta, lunta pitäis saada ja pakkasta. Ja nopeesti! Kylätie on vellinä, lenkkipolut pehmeinä juoperoina ja joka puolella tämä kaiken nielevä harmaus. Ai, että ahistaa. Syksyllä on muutenkin aina niin helevetin ankeaa. Siis sen jälkeen, kun puiden lehdet ovat maassa ruskeana mattona, aurinko piilossa paksun pilvimaton takana ja taivaalta tulee vettä milloin tihkuna milloin kuin saavista kaatamalla. Alkusyksy kaikkine väreineen ja metsän aarteineen, se on melkeinpä parasta aikaa. Mutta sitten iskee ankeus, kunnes suloinen ja kirpakka talvi peittää luonnon valkoiseen harsoonsa ja elämään tulee taas valoa. Missä talvi luuraa? Amerikassa saatiin lunta vuorokaudessa peräti puolitoista metriä ja tänne saadaan, jos saadaan, muutamia hiutaleita, jotka nekin sulavat pois.
Nyt mummo napisee, napi napi, oikein kunnolla. Me tarvitaan lunta ja pikkupakkasta. Siis haloo, Yläkerran Isäntä, antaa tulla vaan lunta tupaan ja jäitä eteiseen. Täällä ollaan valmiina talven taistoon. Lumikolat, luudat ja lapiot odottavat toimettomina. Huopikkaat ja potkukelkat huokailevat aitassa, että milloin sitä lähdetään niille reippaille talvisille retkille. Tulistelureppu on valmiiksi pakattuna nokikahvipannuineen.
Tämä oli Kettukiven mummon iltarukous tänä perjantai-iltana 28. marraskuuta armon vuonna 2014. Jonain toisena iltana sitten erilainen rukous:)
James Potkukelkka
Pekka Potkukelkka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti