Päivä alkaa hämärtää kohti iltaa. Pappa kävi heti aamulla just ku olj suanna silimäsä auki, laittamassa mustalle linnulle omenalohkoja ja kaurahiutaleita ja vieläpä ihan gluteenittomia sellaisia. Ei nyt pitäis mustarastaan mahhoo kipristellä:)
Lintu on tämänkin päivän mittaan ollut näkysällä vähän väliä. Vähän se silleen istuksii niin kuin niska köyryssä. En tunne mitenkään erityisesti lintujen käyttäytymistä, eikä Ornitologia kuulunut oman linjani ammattikorkeakouluopinnoissa edes vapaastivalittaviin aineisiin. Joka tapauksessa linnun kyyhöttävä asento kuvastaa mielestäni sitä, että lintua vähän viluttaa ja ehkäpä myös . . . miten sen nyt sivistyneesti sanoisi . . . hatuttaa.
Ehkä se pienessä linnunpäässään miettii, miksiköhän tulikaan jäädyksi tänne kylmään pohjolaan. Lieneekö joutunut hyväuskoisuuttaan huiputuksen kohteeksi? Olisiko joku koiraspuolinen keltanokkainen ja lipeväkielinen Siipiveikko liverrellyt syksyllä ummet ja lammet: "Ah sinä ihmeellisen kaunis ja somapyrstöinen Turdus Medula-neitokainen, jääthän seurakseni. Saat kuun taivaalta ja kaikkein mehevimmät kastemadot, komeimmat koppakuoriaisten toukat ja makeimmat mustikat ja pääset iltaisin siipeni alle suojaan tuulelta ja sateelta." Ja lintuneitokainen sitten uskomaan ja keltanokka pirulainen lentämään ensimmäisten hallaöisten aamujen jälkeen kohti etelää ja etelän keimailevia pyrstönkeikuttajia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti