Terveiset löylynlyömiltä

Kettukiven saunan eteisessä on koristeena vanha leveä lauta. Lautaan on väännetty rautalangasta sanat Löylyn lyömät. Pitää paikkansa, etenkin minun kohdallani. Näin jo mummoiän saavuttaneena päässäni edelleen pyörähtelee, joskus jopa pyrskähtelee, suorastaan suhisee, nimittäin uusia ideoita. Mitä kaikkea sitä saattaisikaan vielä tehdä käsillään. Kun en ole siunattu laulun lahjoilla enkä soittajankaan, niin ainoaksi mahdollisuudeksi toteuttaa ideoita jää tehdä käsillä, handuilla, räpylöillä, kännyillä, viispiikkisillä. Onhan niillä nimityksiä:)

Tuvan puolella on nyt sitten kuivumassa päitä. Niin juuri, en kirjoittanut väärin etkä sinä lukenut. Päitä siellä kuivuu! Heti tuli mielikuva silmien eteen hauenpäistä, joita pappa on joskus ripustellut kalansiivuupaikalle. Oikein silleen suu auki viritettynä, että kaikki terävät hampaat ovat näkyvillä. Yhteen ammottavaan hauenpäähän teki joku pikkulintukin pesänsä. Oisko ollut niinä vuosina, kun Lordi voitti euroviisut. Sitä ihmeteltiin, että ottiko tintti tahikka sirkku jotenkin Lordista mallia ja hankkiutui vähän zombimaisempaan pesimispaikkaan. 

Niin, palataanpa niihin päihin, niihin grillitikun päässä kuivumassa oleviin. Ostin nääs jo joitakin viikkoja sitten kevytmassaa ja tänään sitten innostuin tekemään päitä. Jos tämä idea onnistuu, niin seuraavaksi maalaan päät, liitän niihin hiukset ja vielä jollakin tavalla rustaan vartalon ja vaatteet. Sitten pyydän papalta apua silmiä kauniisti räpäyttämällä, että pappa tekee luudan ja luudanvarren. Noita-akkoja on siis tarkoitus tehdä, mutta lopputuloshan saattaa olla jotain aivan toista. Aika näyttää. Nyt on siis vasta kalpeita päitä . . .

Akvarellejakin maalatessa aikomuksenani on useimmiten aivan erilainen lopputulos, kuin sitten lopulta paperilla näyttäytyy. Vähän sama juttu on laulamisen kanssa. Omassa mielessäni laulaminen kuullostaa ihan mukiinmenevältä ja nuotilleenkin sointuvalta,  mutta auta armias, kun aukaisen suuni ja päästelen sävelet valloilleen, niin se ei sitten yhtään kuullosta samalta kuin siellä omassa päässäni. 

Laulelin aikoinaan lapsillekin tai ainakin yritin, ihan monia kertoja. Tuutulaulut vielä meni, kun eihän ne niin pienet vielä ymmärrä menikö nuotilleen vai ei. Tytär sitten vähän isompana uskaltautui sanomaan, että äiti, lopeta. Lapset ovat onneksi perineet musikaalisuutensa papalta, joka on muuten kuorolaulumiehiä, ykkösbasso. Ihan sillai vink vink, jos jokin paikallinen kuoro haluaisi hyvän ja raamikkaan laulajan riveihinsä. Se on sitten asia erikseen haluaako pappa:) 

Kuten nyt huomaat, niin löylyn lyömää sakkia ollaan. Niin oli hyvät löylyt tänäkin iltana, sellaiset lempeät ja pehmeät. Aamulla saunan ikkunassa on taas pakkasen maalaamia jääkukkia. Eipä se pakkanenkaan tiedä edeltä käsin, että millainen lopputulos ikkunaan muotoutuu. Mistä sitä minäkään tietäisin tuleeko noita-akkoja vai ainoastaan irtopäitä tikkujen nokassa. Se on vielä arvoitus. Hyvää viikonloppua teille kaikille:)